Etkö saanut kutsua linnaan? Älä huoli, rakenna oma linnasi, katso video

04.12.2010 - 15:22 (03.12.2010 - 18:48) - Kommentit: 5

Ota piparilinnan kaavat talteen täältä>>>

Tampereen ammattiopiston leipurikondiittoriopiskelijoiden Nina Brofeldtin ja Essi Mäkelän taitavissa käsissä syntyi presidentin linna. Leipureiden mukaan kaikista vaikein vaihe oli kaavojen tekeminen. Kuva: Ossi Ahola-Aamulehti
Piparilinna on täynnä upeita yksityiskohtia. Kuva: Ossi Ahola-Aamulehti

Näppärä leipuri loihtii hyvillä kaavoilla presidentin linnan itsenäisyyspäiväksi.

Linnan tekoon ei tarvitse käyttää koko viikonloppua, varaa aikaa noin kahdeksan tuntia.

Näitä tarvitset

Neljä pakettia piparitaikinaa

Vehnäjauhoja kaulimiseen

Tomusokeria

Kananmunan valkuaisia

Elintarvikevärejä

Nonparelleja ja karkkeja

Sokeria

Marsipaania

Näin se menee:

1 Kopioi kaavat esimerkiksi leivinpaperille ja leikkaa irti. Ole tarkkana, sillä samalla kaavalla saatetaan tehdä useampikin osa. Voit halutessasi leikata kaavat myös aidalle, joulukuusille, linnan edessä huristaville autoille.

2 Kauli taikina noin 4 mm paksuksi levyiksi. Kaavoilla rakennettava linna on liian suuri yhdelle uunipellille, joten kauli ja paista kaksi uunipellin levyistä pohjaa. Leikkaa osat taikinasta taikinapyörää tai veistä käyttäen. Muista ikkunat ja oviaukot.

3 Paista osia uunissa 200 asteessa noin 7 minuuttia. Ole tarkka, sillä pipareilla on taipumus kärähtää helposti. Piparit ovat valmiita, kun pinnassa on kaunis ruskea väri. Isoja osia tulee paistaa pieniä kauemmin. Anna osien jäähtyä rauhassa.

4 Valmista pikeeri, eli kuorrutus, vatkaamalla 0,5 dl valkuaisia ja 2 dl tomusokeria. Vatkaa sähkövatkaimella 3 minuuttia. Lisää pari tippaa sitruunamehua. Säilytä valmis pikeeri kostutetun liinan alla. Pursota leivinpaperitötteröllä tai pursotinpussilla.

5 Voit lisätä kuorrutukseen nonparelleja tai karkkeja. Upota koristukset pikeeriin, kun se ei ole vielä jähmettynyt. Ikkunalasit saa taiottua liivatelehdestä, joka kiinnitetään piparkakkuun pikeerillä. Anna koristeiden kovettua ennen kuin jatkat puuhia.

6 Mittaa seinäpalojen avulla linnan sisäpihan kohta piparipohjalta. Sulata sokeria pienissä erissä teflonpannulla. Kostuta liimattavat sivut sulaan sokeriin ja paina niitä varovasti toisiaan vasten. Sula sokeri on polttavan kuumaa eli ole varovainen.

7 Aloita kokoaminen sisäpihasta, jonka halkaisija on noin 15 senttiä. Kokoa linnaa pihapihaneliön ympärille. Ensin seinät ja liitä katto-osat vasta sitten, kun seinät ovat kuivuneet. Jätä yksityiskohdat (parveke, ovet, aita...) viimeiseksi.

8 Katolle voi levittää pikeeriä lumeksi, ja siihen siihen raastaa valkosuklaata. Etupihan voi vuorata ranskanpastilleilla, jolloin saadaan luotua mukulakivetys. Juhlaväen voi muovata marsipaanista tai tehdä piparkakuista.

Lisää kuvia ja leipurikondiittoriopiskelijoiden haastattelu lauantain Aamulehdessä.



Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
5 kommenttia
1

Mahtavaa Ninnu ja Essi!:)
2
Miska ja Ronttiko siellä on katolla?
3
Suuret kiitokset ohjeista! Piparitalonne sai aikaan suuria tunnekuohuja :D

http://www.facebook.com/photo.php?pid=31911698&l=23ffb4bcb9&id=1094262193
4
MAHTAVA PIPARITALO ONNEA TYTÖT
5
Hyvin osasitte tehdä, lahjakkaita tyttöjä olette. Onnittelut!

Jouluisessa kahvipöydässä tuoksuvat tuoreet leivonnaiset

09.12.2010 - 08:46 (08.12.2010 - 21:16) - Kommentit: 7

Marja-Kristiina Vainela Joulun kahvipöydässä ei tarvitse olla sen seitsemää sorttia, kun muutakin syötävää on juhlapyhien aikaan niin paljon. Makeasta joululimpusta pitävät myös monet sellaiset, joita perinteiset joululimpun mausteet, fenkoli ja anis, tympivät. Lue 

Kuusi ohjetta: Näin joulukoristelu ei polta asuntoasi

07.12.2010 - 11:07 - Kommentit: 2

Tuli tarttuu helposti paperiin, sammaleeseen ja takan edustalle kasattuihin tavaroihin. Vaarasta huolimatta monet lehdet ja mainokset antavat ideoita ja markkinoivat hyvin palovaarallisia joulukoristeluja. Tuikkuja upotetaan sammaleisiin, kynttilöiden ympärille kiedotaan kaikenlaisia tulenarkoja materiaaleja. Lue 

Ajotavalla säästää polttoainekuluissa - Tässä vinkit

25.05.2012 - 08:01

Taloudellisella ajotavalla voi säästää autoilun polttoainekuluja 5-15 prosenttia, laskee Motiva. Taloudellinen ajotapa säästää myös autoa muilta kuluilta, kun renkaat ja muut kuluvat osat kuluvat vähemmän. Vastoin yleisiä ennakkoluuloja taloudellinen ajo on ripeää liikkumista paikasta toiseen. Lue 

50+: Saisiko testaaminen heidät liikkumaan?

15.12.2010 - 11:00 - Kommentit: 2

Suurin osa vanhemmista suomalaisista harrastaa liian vähän liikuntaa. Mikä auttaisi? Ikääntyvät toivoivat kunnilta enemmän terveystarkastuksia, kuntotestauksia ja säännöllistä terveyden seurantaa. Yksilöllistä liikuntaneuvontaa kaivattiin henkilökohtaisiin sairauksiin liittyvissä kysymyksissä. Lue