Mikä on tämän joulun kukka?

22.11.2010 - 07:38 - Kommentit: 6

Sastamalalainen yrittäjä Marianne Holappa valmistautuu kovaa vauhtia kukkakauppiaiden suurimpaan sesonkiin, joulumyyntiin.

Kuka?

Floristi Marianne Holappa on omien sanojensa mukaan yhden miehen vaimo ja neljän pojan äiti Sastamalan Karkusta.

Kohtuullisen kokoisen perheen lisäksi nelikymppinen Holappa on ehtinyt hankkia kaksi ammattia.

Hän on floristi, ja Holappa on työskennellyt kymmenen vuotta myös vaatetusalalla.

Mitä?

Marianne Holappa on aivan tuore yrittäjä. Hänen, Marika Kilpiön ja Heini Mäkisen yhteinen kukkapuoti avattiin marraskuun alussa Vammalan keskustaan.

Holapalle kukkakauppa on lapsuuden haaveen täyttymys.

Oppia yrittämiseen hän on saanut aviomieheltä, joka on myös yrittäjä sekä omasta yrittäjäperhetaustastaan.

Juuri nyt..

Marianne Holapan mukaan tämän joulun kukkaväri on valkoinen.

Sen sijaan uutta lajiketta ei niinkään ole tarjolla, vaan maahantuojat vannovat perinteisten amarylliksen, hyasintin, joulutähden ja atsalean nimiin.

Pikkujoulupöytiin kukat ostetaan pienempinä kuin "oikean" joulun kynnyksellä, mutta ne ovat silti tärkeä somiste.t

Neuvo?

"Joulukukkasi säilyvät, kun muistat vaihtaa leikkokukille veden suunnilleen joka toinen päivä.

Tiskaa samalla vaasi ja leikkaa varsiin uusi imupinta.

Purkkikukkien kastelemisessa maltti on valttia.

Monet kukat pitävät siitä, että ne nostetaan yöksi viileään."

Kommentoi Kerro kaverille
Messenger Lisää Facebook-sivustolle Lisää Delicious-sivustolle Lisää MySpace-sivustolle
Vastaanottajan sähköpostiosoite
Oma sähköpostiosoitteesi
Viesti
 
6 kommenttia
1

Hankin aina jouluksi vaaleanpunaisia hyasintteja,Punaisen amarylliksen,Isot ja komeat monilatvaiset joulutähdet punaisen ja valkoisen.Myös valkonen jouluruusu on suosikkini sekä punaiset tulppaanit.Itselläni on kaktuksia joista valkoiset ovat kukkineet,kolme punaista kukkii nyt.Odottelen nuppuja isoon kaktukseen toivottavasti kukkii jouluna.
Atsaleakin on ihana,mutta kun lämmitämme muureja se valitettavasti ei kestä kovinkaan kauan,vaikka sitä kastelenkin ja vien välillä viileämpään.
2
Kaunis kukkanen
3
Ostan aina sinisen hyasintin kuistille joulun tuoksua
tuomaan. Asuintiloihin sitä ei voi allergian vuoksi
tuoda. Amaryllis pitää joulunpunaisena aina myös jouluna
olla olohuoneen pöydän koristeena. Myös minulla kukkivat
tänä vuonna paraikaa kaikki 5 kaktusta, lienevät siis
marraskuun kaktuksia.
Tuoksuvaa, värikästä joulunaikaa!
4
Mutta muistakaa, joulun koristelijat ja tervehdysten viejät, että voimakkaat tuoksut eivät sovi kaikille, eivätkä myrkylliset kukat sovi lapsiperheille.
5
Viime jouluna ostin tyttäremme asuntoon muovikuusen josta hän sai allergisen reaktion sen hajusta.Kuusi piti viedä pois.Tiedoksi muovikuusen omistajalle.Ei ne kukat yksin ärsytä.Kukkakauposta löytyy myös ihania kransseja,enkeleitä ym hajusteettomia lahjoja.
6
hyasintti ja joulutähti ovat suosikki joulukukat

Jouluisessa kahvipöydässä tuoksuvat tuoreet leivonnaiset

09.12.2010 - 08:46 (08.12.2010 - 21:16) - Kommentit: 7

Marja-Kristiina Vainela Joulun kahvipöydässä ei tarvitse olla sen seitsemää sorttia, kun muutakin syötävää on juhlapyhien aikaan niin paljon. Makeasta joululimpusta pitävät myös monet sellaiset, joita perinteiset joululimpun mausteet, fenkoli ja anis, tympivät. Lue 

Kuusi ohjetta: Näin joulukoristelu ei polta asuntoasi

07.12.2010 - 11:07 - Kommentit: 2

Tuli tarttuu helposti paperiin, sammaleeseen ja takan edustalle kasattuihin tavaroihin. Vaarasta huolimatta monet lehdet ja mainokset antavat ideoita ja markkinoivat hyvin palovaarallisia joulukoristeluja. Tuikkuja upotetaan sammaleisiin, kynttilöiden ympärille kiedotaan kaikenlaisia tulenarkoja materiaaleja. Lue 

Ajotavalla säästää polttoainekuluissa - Tässä vinkit

25.05.2012 - 08:01

Taloudellisella ajotavalla voi säästää autoilun polttoainekuluja 5-15 prosenttia, laskee Motiva. Taloudellinen ajotapa säästää myös autoa muilta kuluilta, kun renkaat ja muut kuluvat osat kuluvat vähemmän. Vastoin yleisiä ennakkoluuloja taloudellinen ajo on ripeää liikkumista paikasta toiseen. Lue 

50+: Saisiko testaaminen heidät liikkumaan?

15.12.2010 - 11:00 - Kommentit: 2

Suurin osa vanhemmista suomalaisista harrastaa liian vähän liikuntaa. Mikä auttaisi? Ikääntyvät toivoivat kunnilta enemmän terveystarkastuksia, kuntotestauksia ja säännöllistä terveyden seurantaa. Yksilöllistä liikuntaneuvontaa kaivattiin henkilökohtaisiin sairauksiin liittyvissä kysymyksissä. Lue